”Selvä”, hän sanoi, ”Mene tuon kiven taakse.” Joseph osoitti sitä samaa kiveä, jonka taakse olimme piiloutuneet Ediltä. Nyt se oli noin kymmenen metrin päässä meistä. ”Kun olet päässyt sinne, sano jotain. Minä kuulen sen.” Joseph ei ollut koskaan näyttänyt näin vakavalta. Näin… pelottavalta.
Nyökkäsin alistuneena ja lähdin kävelemään kiven luo. Tiesin, että Joseph tuijotti minua koko ajan. Asetuin kiven taakse piiloon, yskäisin ja avasin suuni: ”Joseph on ääliö, joka ei voi ottaa mitään tosissaan. Hänellä on surkea tilannetaju ja häntä on helppo vihata.” Hymyilin itsekseni. Tuo oli niin turvallista sanoa, ei Joseph sitä kuitenkaan kuulisi.
Kun palasin laiturille, Joseph näytti nauravan minulle. ”Joseph on ääliö, joka ei voi ottaa mitään tosissaan”, hän toisti sanani, ”Hänellä on surkea tilannetaju ja häntä on helppo vihata.”
Olin äimän käkenä. Vilkaisin kivelle. Ei hän sinne voinut mitenkään kuulla sanojani! Jäin tuijottamaan häntä ihmeissäni.
”Mit…?”
”Sano, että uskot. Tai sitten minun täytyy – ikävä kyllä – kutsua Ed tänne. Hän osaa manipuloida mieliä. Ja kyllä, tekisin sen, isä antoi luvan. Tarvittaessa…”
”Okei, okei!” keskeytin hänet. ”Minä uskon… Mutta…”, sanoja oli vaikea saada ulos. Pyörittelin päätäni. Käännyin katsomaan lentopallokentälle päin. Kuusi poikaa pelasivat. Näin yhden hyppäämään ilmaan – ei noin korkealle voi hypätä. Yksi taas nappasi pallon koskematta siihen. Eräs pojista vaihtoi paikkaa huomaamatta kentän toiselta laidalta toiselle.
Viestitin Josephille katseellani aikovani lähteä, mutta hän siirtyi eteeni. ”Jos huomaat mitään, mitään outoa, kerro minulle tai isälleni. Mutta älä kellekään muulle. Lupaatko?”
En epäröinyt. ”Lupaan.”
”Hyvä. Mennään syömään”, Joseph rentoutui silmieni edessä.
”M-minulla ei ole oikein ruokahalua”, sanoin ja kohautin olkiani. Joseph nyökkäsi ja lähdin kävelemään mökille.
Matkallani Ed käveli vastaani. ”Hei, Nobody!” hän huudahti. Tarvitsi vain katsahtaa häneen ja huomasin hänen olevan… kännissä. Miten? Luulin, että alkoholi on kielletty leirillä?
”Mene mökkiisi, Ed. En kaipaa sinua juuri nyt!” sanoin kurtistaen kulmiani.
Ed huojui luokseni. ”Miksi…?” hän kysyi ja tarttui olkapäähäni, kuin olisimme läheisiäkin.
Läpsäisin käden pois. ”Koska olet yksi niistä monista, ei, kaikista, jotka salailivat minulta jotain ihan pikkuista asiaa!”
”Aa… Sait tietää”, Ed rykäisi ja horjahti pienesti. ”No…” hän hivuttautui lähemmäs minua. ”Nyt kun olet selvillä asioista…” laiska, humalaisen puhe kuulosti niin rumalta, ”Voisimme tehdä parempaa tuttavuutta!”
Hän otti minut tiukkaan syleilyyn ja kasvoni painautuivat vasten alkoholinhajuista t-paitaa.
Kaikki tapahtui hetkessä. Joseph löi Ediä kovaa, ja sai hänet horjahtamaan irti minusta. Nostin käteni suulle, kun järkyttynyt Ed mottaisi Josephia takaisin. He kumpikin näyttivät olevan raivona, ja tappelu jatkui. Yritin pyytää heitä lopettamaan tuloksetta, mutta onneksi Drake ilmestyi paikalle, mukanaan Nina, joka järkyttyi heti näkemästään.
”Joseph! Ed!” Drake karjaisi ja pojat lopettivat, erittäin vastahakoisesti tosin. He eivät näyttäneen huomaavan Draken vihaista, samalla pettynyttä ilmettä. ”Päärakennukseen, HETI!” hän karjahti ja lähti kävelemään sitä kohti. Ed lähti huojuen hänen peräänsä, ja niin Josephkin, kun oli ensin vilkaissut Ninaa ja minua. Mutta hänen katseessaan ei ollut tippaakaan anteeksipyyntöä.
Nina kääntyi puoleeni. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi ja nyökkäsin. ”Kummaa. Tiedän, että he ovat aina olleet huonoissa väleissä, mutta eivät he väkivaltaa olleet ennen harrastaneet. Mitä tapahtui?”
”Kuule… Mistä Ed on saanut alkoholia? Hän oli umpihumalassa. Ja hän… lähenteli minua”, sanoin heikentäen ääntäni loppua kohden.
Nina näytti järkyttyneeltä. ”Hänen piti lopettaa se! Viime kesänä Drake sanoi, että jos tämä jatkuu, hän ei pääse leirille enää. Hän vannoi lopettaneensa, mutta…
”Pitäisikö meidän kertoa Drakelle?”
”Jätä se minun huolekseni”, Nina hymyili minulle. ”Ja hei, jos tällaista tapahtuu vielä, muista kertoa jollekin. Vaikka emme tunnekaan toisiamme, minä kuuntelen huoliasi mielelläni.”
”Kiitos”, sanoin hymyillen ja Nina lähti.
Katsoin hänen peräänsä. Hän oli mukava. Todella mukava. Harmi vain, että hän oli sellaisen pojan tyttöystävä, jota kohtaan minulla oli luvattoman paljon tunteita.
Vietin loppupäivän mökissä, omassa huoneessani, sängyssä. Kelailin läpi päivän tapahtumia. ”Sinä tulit tänne, koska olet yksi meistä, emmekä tiedä mikä kyky sinulla on,” Joseph oli sanonut. Pelottavaa. Kuka tiesi tästä? Tiesikö isä? Halusiko hän oikeasti minun tutustuvan Josephiin vain sen takia, että hänen isästään olisi hänelle hyötyä? Tunsiko hän Draken jo entuudestaan? Olivatko he yhdessä päättäneet minun tulevan leirille tämän takia? Isä se oli, joka kertoi minulle leiristä kaksi vuotta ennen kuin täytin kuusitoista.
Ennen kaikkea, halusinko minä tätä? Halusinko olla outo tyttö, joka osaa tehdä taikatemppuja, vai näyttelijän ammattia suunnitteleva, määrätietoinen nuori? Oliko tämä pakollista, voiko tämän välttää?
Liikaa kysymyksiä. Ihan liikaa.
Seuraavana yönä heräsin noin yhden aikaan aamuyöstä. Olin unohtanut verhot auki, ja hämätä valo herätti minut. Nousin istumaan sängylle ja katselin ympärilleni. Heiluttelin yöpaitani kaula-aukkoa. Kuuma. Nousin, otin villatakin naulakosta ja hiippailin ulos herättämättä Rosea ja Pollya.
Yö oli kylmempi, kuin pari edellistä. Kävelin rannalle päin ja yllätyksekseni näin Ninan ja Josephin laiturilla. He istuivat vierekkäin ja juttelivat hymyillen. Heillä ei näyttänyt olevan mikään tärkeä kesken, joten astelin varovasti heidän luokseen.
”Hei… Ettekö tekään saaneet nukuttua?” sanoin ja jäin odottamaan vastausta, jota ei tullut. Kuin eivät olisi kuulleet, he suutelivat toisiaan yhtäkkiä ja hymyilivät heti sen jälkeen.
Nina nosti jalkansa vedestä. ”Kylmää jo…” hän sanoi naurahtaen, mutta Joseph ei kuunnellut häntä.
”Jep. Tämä villatakkikaan ei tunnu riittävän”, sanoin ja kiedoin sitä paremmin ympärilleni.
Ei taaskaan vastausta. Kurtistin kulmiani. Heilautin kättäni Josephin silmien edessä, joka tuntui uppoutuneen mietteihinsä.
”Nina?” sanoin ja tökkäsin Ninaa hartialle.
Eivätkö he, nähneet minua?
”Josh? Mikä on? Mitä mietit?” Nina kysyi ja katsoi Josephia huolestuneena.
Joseph säpsähti. ”Häh? Ei, en mitään… Olen iloinen, että tulit!”
”Kuule, minun pitää jutella kanssasi”, Nina sanoi. Istuin alas hänen viereensä. Hän ei oikeasti nähnyt minua.
”Mistä?”
”Sinulla on tunteita Lilithiä kohtaan”, Nina sanoi sen enempää kiertelemättä.
Mitä?!
”Mitä?! Mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?” Joseph tuntui olevan yhtä ällistynyt, kuin minäkin.
”Sen minäkin haluaisin tietää!” sanoin, vaikka he eivät vieläkään tuntuneet huomaavan minua.
Nina puri huultaan. ”Luin sen alitajunnastasi. Et ole itse huomannut sitä, mutta minä olen.
Yhtäkkiä Joseph ponnahti seisomaan. ”Nina!” hän korotti ääntään. ”Lupasit, ettet lue alitajuntaani! Se on ahdistavaa!”
Ninan poskea myöten alkoi valua kyyneliä. ”Minun oli pakko!” hän sanoi myös korottaen ääntään. ”Minä näin, kuinka katsoit sitä tyttöä! Tunnen sinut, Josh! Sen olisi voinut päätellä, vaikken olisikaan lukenut alitajuntaasi!”
Joseph oli raivoissaan. ”Minulla. Ei. Ole. Tunteita. Häntä kohtaan!” hän sanoi ja kääntyi selin Ninaan.
”On sinulla! Ei kestä pitkään, kun älyät sen itse!” Nina huusi ääni väristen.
Joseph kääntyi taas häntä kohti. Jos olisin ollut Nina, olisin jo luikkinut pakoon. ”Tee se uudestaan!” Joseph vaati. ”Lue alitajuntaani ja huomaa, että vaikka minulla olisi tunteita Lilithiä kohtaan”, nyt Joseph tajusi hiljentää huokaistuaan hetken, ”Sinä olet kuitenkin aina se, jota rakastan.”
Nina nyyhkytti. Hetken hiljaisuus vallitsi.
Seisoin järkyttyneenä Ninan takana. Voi kuinka halusin lohduttaa häntä. Laskin käteni hänen hartioilleen, vaikkei se paljoakaan auttanut. Nina tuijotti kengänkärkiään, Joseph tuijotti Ninaa ja minä tuijotin Josephia. Oliko hänellä oikeasti tunteita minua kohtaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti