#1

”Tunnen sinut, Lilith, ja uskon että tutustut helposti uusiin ihmisiin. Muistatko, kun tapasit Tristan ensimmäisen kerran? Ei mennyt minuuttiakaan ja…” lisäsin volyymia ja survoin kuulokkeita syvemmälle korviini. Olin kuullut isän saarnan jo pari kertaa aikaisemminkin, ja nyt minulla oli oikeus olla kuuntelematta. Sen sijaan avasin auton ikkunan ja kurkistelin ulos. Sää oli hyvä – loistava!

   Yhtäkkiä ohitsemme vilahti kyltti, joka kertoi leirintäalueen olevan lähellä. Hihkaisin riemusta tukahdetusti, isä kun ei pitänyt kovin korkeista äänistä.

   ”En edes yritä uskotella itselleni, että kuuntelit”, kuulin hänen mumisevan ja repäisin toisen korvanapin pois.

   ”Isä. Luuletko, että siellä on ulkovessat?” kysyin hymy korvissa ja isä rykäisi minun mielentilaani verraten vähän liian asiallisesti.

   ”Muistuttaisin, ettei kyse ole mistään eräleiristä. Tämän leirin tarkoitus on kehittää sinun jo ennestään loistavia näyttelijän taitojasi ja lavaesiintymistäsi…”

   ”Käänny tuosta!”

   ”Kuten varmaan hyvin tiedätkin, leirin järjestää…”

   ”…Drake Bullay, loistava näyttelijä, joka ei saa tarpeeksi huomiota…”

   ”Aivan niin. Sain tänään varmistuksen siitä, että hänen poikansa aikoo myös osallistua leiriin”, Isä yskäisi kämmenselkäänsä vasten.

   ”Mitä sitten?”

   ”En haluaisi tehdä tästä liian virallista, mutta...”, tuon olin kuullut niin monta kertaa ennenkin, ”olisi hienoa, jos tutustuisit häneen. Hän on kuulemma lähes yhtä kunnollinen, kuin isänsä. En pyydä mitään seurustelua, mutta jos olisitte hyvissä väleissä, se sitoisi perheemme Bullayhin. Tajuatko kuinka loistava mahdollisuus tämä on?” Nyökkäsin. Isä omisti suurehkon mainosfirman, joka tuotti mainoksia niin urheiluvaatteista kuin meikeistä, aina sisustusliikkeisiin tai ravintoloihin. Ilman muuta hän halusi Draken kaltaisia näyttelijöitä mainoksiinsa.

    ”Ymmärrän pointtisi isä, mutta…”

    ”Taisin ilmaista asian väärin. Tämä ei ole pyyntö. Riittää, että tulette toimeen. Lupaan hoitaa loput.”

    ”Tästä ei pitänyt tulla liian virallista”, huokaisin. Isä katsahti minuun pettyneenä.

Asvaltti vaihtui soraan ja tie oheni. Kuvittelin jo mielessäni tulevan kuukauden: Tutustuisin kivoihin tyttöihin, joiden kanssa jakaisin mökkini. Meillä olisi hauskaa joka ikinen ilta ja päivä. Sisustaisimme mökin kaikkien mieleiseksi ja tappelisimme siitä, kuka saa yläpunkan.

     ”Poika on nimeltään Joseph, ja on sinua pidempi, jos tulet toisiin aatoksiin”, isä sanoi juuri, ennen kuin käännyimme mutkasta, jonka takaa paljastui hulppea leirialue. Sillä hetkellä unohdin, että olin sanomassa isälle vihaavani tätä Josephia jo valmiiksi.

     Kampus oli iso ja sijaitsi pienen järven rannassa. Siellä unohdin asuvani keskustan kattohuoneistossa, sillä nyt en nähnyt juuri yhtään tehtaan savupiippua tai pilvenpiirtäjää. Järven toisella puolella kohosi suurehko vaara, joka mitä luultavammin peitti ilta-auringon helposti.

     Jäin katselemaan paikkoja, kun isä nosti laukkujani takakontista. Alueelle oli kertynyt paljon nuoria, minun ikäisistäni ylöspäin. Olihan nyt kyse teatterista, joten saatoin nähdä monenlaisia persoonia ja tyyliä. Tämä oli minun paikkani. Etsin katseellani mökkejä, jotka peittyivät hieman suuren päärakennuksen taakse. Itseasiassa ainoa asia, jonka näin rakennuksen ja järven lisäksi, oli lava. Esiintymislava katsomoineen. Olin kuullut, että leiriläiset jaetaan kolmeen porukkaan, ja leirin lopussa kukin heistä esittävät itse tuottamansa näytelmän.

    Katseeni vaelteli lavalta portille, jossa näin Drake Bullayn seisomassa ja toivottamassa ihmisiä tervetulleeksi. Hän päästi sisälle tummatukkaisen tytön hymyssä suin, kunnes nosti katseensa, joka kohtasi lopulta omani. Hänen ilmeensä vakavoitui. Nyt huomasin hänen vierellään nuokkuvan pojan, eikä epäilystäkään, etteikö se ollut Joseph. Drake kumartui sanomaan jotain hiljaa nyt jo yhtä vakavalle pojalle, kuin itse oli. Hän osoitti pienesti minua ja nyökkäsi vastatakseen Josephin juuri kysymään kysymykseen. Nyt minua harmitti, etten kuullut sanaakaan. Joseph huokaisi kyllästyneenä, ja aloin epäillä, että hänenkin päähänsä oli työnnetty samaa saippuaa, kuin minun. Hyvä, sitten olisi helppo sanoa hänelle, ettei minulla ollut aikomustakaan lähentyä hänen kanssaan, vain koska isämme halusivat niin.

    ”Uskon, että viihdyt täällä”, kuulin isän sanovan ja käännyin hänen puoleensa. Kaikki neljä matkalaukkuani lepäsivät maassa hänen jalkojensa juuressa. ”Kuule, jäisin mielelläni auttamaan, mutta taidan olla jo nyt myöhässä aikataulusta. Olisi noloa myöhästyä…”

    ”Mene vain, isä. Enköhän saa kohta jonkun apuun, jos näytän tarpeeksi epätoivoiselta”, hymyilin isälle söpösti.

    ”Niin arvelinkin, hei sitten.” Vaikka hän yrittikin sitä piilotella, näin kuinka hän vaihtoi katseita Draken kanssa merkitsevästi.

     Ja niin isän musta tila-auto kaahasi suuntaan, josta olimme tulleet. Nostin kaksi laukkua olalleni ja kahta lähdin vetämään. Portille tuntui olevan ikuisuus matkaa.

     ”Tarvitaanko täällä apua?” kuulin edestäni, ja varjo lankesi ylleni. Nostin hitaasti katseeni.

     Hänellä oli päällään shortsit, T-paita ja lippis, jonka lippa oli käännetty taakse. Hänen kasvoilleen oli muodostunut tyypillinen, itsevarma virnistys. En tuntenut häntä, mutta tiesin sen olevan hänelle tyypillinen.

      Joseph. Hän vilkaisi isäänsä, joka seuraili meitä kauempaa.

      ”En tiedä sinusta, mutta minusta tämä kannattaa lopettaa ennen kuin päästään edes vauhtiin”, menin suoraan asiaan. Hän näytti olevan tästä isiemme suunnitelmasta vielä vähemmän innoissaan, kuin minä – eli todella vähän. Pitkältä tuntuvan sekunnin ajan hän vain tuijotti minua.

       ”Hauska tutustua, olen Joseph”, hän lausui lopulta. Naurahdin, sillä se kuulosti siltä, että hän olisi harjoitellut sitä isänsä kanssa. ”Sovitaan näin: näytän sinulle mökkisi ja kannan puolet laukuistasi. Sitten vastaan pariin kysymykseen, jonka haluat kysyä. Sitten voimme puolestani olla toisillemme vaikka ilmaa.”

       Pojassa oli älliä. ”Sopii minulle”, vastasin ja ojensin hänelle kaksi laukuistani. Laskin aurinkolasini otsalta silmilleni ja kävelimme kaikessa hiljaisuudessa portista sisään. Matkalla Josephia tervehdittiin sieltä täältä ja tunsin joidenkin tyttöjen mulkoilut niskassani. Luoja, tätä minä viimeiseksi halusin. Esiintymislavan jälkeen polku haarautui kahteen suuntaan, kylttien perusteella poikien ja tyttöjen mökkeihin. Me menimme oikealle, tyttöjen mökkien luo.

       ”Hei Josh!” kuulin kahden tytön huudahtavan ensimmäisen mökin ilmestyttyä eteemme.

       ”Hei tytöt. Tässä on… Lilith, eikö vain?” Nyökkäsin. ”Lilith, tässä on Rose ja Polly.”

       ”Olenko nähnyt sinut jossain?” Rosella oli punaiset, lyhyet hiukset ja hän oli minua pidempi. Minun makuuni hän käytti turhan paljastavia vaatteita. ”Näytät tosi tutulta.”

       Laskin laukkuni maahan ja henkäisin. Käännyin Josephin puoleen ja nappasin hänet mukaan leikkiini. Otin asennon, jossa esittelin häntä niin kuin esinettä ja hymyilin säteilevästi.

       ”Aivan! Nyt muistan!” Rose huudahti.

       Asento oli peräisin isäni firman tuottamasta deittipalvelun mainoksesta, jossa minun roolini oli esitellä pari miestä palvelun valikoimasta. Se on ainoa mainos minusta, joka on julkaistu.

       ”Mutta meillähän on sitten julkkis mökkinaapurina!” pituiseni, vähän pyöreämpi – ei, kurvikkaampi – Polly hihkaisi ja Joseph naurahti ääneen. ”No, kerro, mikä sinä olet?”

       Joseph jäykistyi vieressäni. ”No, minusta tulee näyttelijä, en minä mitään vielä virallisesti ole?”

       Polly naurahti. ”Olet hauska. Come on, ei täällä kukaan ole kuulemassa. Ei kun anna, kun arvaan, olet…”

       Joseph tarttui minua käsivarresta. ”Oli hauska jutella tytöt, mutta minun täytyy näyttää Lilithille paikkoja. Saatte valita huoneenne ensimmäisenä, joten ottakaahan ilo irti!” Hän lähti vetämään minua heti poispäin Pollysta ja Rosesta. Kuulomatkan etäisyydellä repäisin itseni irti.

       ”Mitä ihmettä nyt? Miksi kiire?” kysyin. ”Ja mikä tuo kysymys oli olevinaan? ’Mikä sinä olet’, herran jumala näytänkö joltain menninkäiseltä?” korotin ääntäni.

       Joseph silmäili minut läpi. ”Itseasiassa…”

       Päälläni oli kohtuudella revityt farkkushortsit, tiukka toppi ja suurehko, ohut tunika. Josephin suupieli nousi hymyyn.

       ”Heko heko. Saanko nyt kysyä ne kysymykset? Minulla olisi jo pari valmiina ja…” Taas hän tarrasi käteeni ja veti minut lähimmän suuren kiven taa. Olin jo avaamassa suutani (luultavasti huutaakseni), mutta hän laittoi kätensä tiukasti suuni eteen ja kurkisti varovasti kiven takaa.

       ”Ole kiltti ja ole hiljaa. Tuolla on eräs henkilö, jonka ei tarvitsisi nähdä sinua…” Josephin katse viipyi omassani kauemmin, kuin olisi ollut tarve.